Rummutusta

Pääsin viikko sitten osallistumaan yksityiseen ihan vain minulle järjestettyyn rummutusmatkaan. Kyse oli shamanismista, mutta koska minulla ei juurikaan ollut aiheesta muuta tietoa kuin nopea nettiselaussivistys, suhtauduin siihen etukäteen lähinnä rentotushetkenä.
Rummuttaja tarjosi tätä tilaisuutta jo syksyllä, mutta oloni oli silloin niin ankea ja synkkä, että katsoin parhaimmaksi lykätä sessiota. Rummutusmatka ja shamanismi kuulosti silloin pelottavalta. Pelkäsin kai, että mun mieli hajoaa lopullisesti, romahdan tai jään jonnekin "matkalle" pysyvästi. Nyt olen ymmärtänyt, että näitä tuntemuksia ja ajatuksia on syytäkin kuunnella. Intuitio tietää parhaiten mikä milloinkin auttaa ja mikä ei. Nyt aika oli sitten oikea - olo valoisa ja toivorikas.
Rummutus tapahtui ystäväni kodassa. Teimme tulet ja rauhoituimme hetken jutustelemalla niitä näitä. Mörkö-koira oli mukana ja aika nopeasti sekin rauhoittui mun viereen makaamaan. Kun rummutus alkoi mietin etten ollut koskaan kuullut niin vaikuttavaa ääntä. Rummutus tuntui koko kehossa ja rentouduin välittömästi. Myös mielikuvamatka alkoi saman tien. En kerro tarkemmin mitä matkalla tapahtui, mutta siellä hyvästelin ja siunasin kohtuuni kuolleen ensimmäisen lapseni. Koskaan aikaisemmin keskenmenon jälkeen en ollut tietoisesti ajatellut tai surrut tuota lasta. Oli siis jo korkea aika. Matkalta palattuani tunsin, että jotain hyvin merkittävää oli tapahtunut ja myös muuttunut - minussa. Tunsin viimein rauhaa ja sellaista vahvuutta joka kumpusi jostain syvältä sisältä.

Todennäköisesti jatkan tällaisia matkoja, koska kaipuu takaisin jäi. Olo on ollut myös paljon levollisempi rummutuksen jäljiltä. Palasin eilen siskoni luota jonne matkustimme Murusen kanssa melkoisen monta tuntia junalla. Aikaisemmin olisin ollut hermoraunio tuollaisen matkan jälkeen, mutta nyt olin rauhallinen ja tyyni. Siitäkin huolimatta, että Murunen juoksi ja kiipeili väsymyksestään huolimatta ja tutustui myös estoitta muiden matkustajien laukkujen sisältöihin... Takaisinpäin matkustaessa tyyneyteni jo rakoili joten rummun vaikutus ei taida ikävä kyllä olla pysyvä.

Lomaltapaluu

Ei ole kuukauttakaan siitä, kun manasin tätä erakoitumistani ja toivoin jotain joka veisi välillä kodin ulkopuolellekin. Sitä sain mitä tilasin. Kaksi viikkoa olen ollut reissussa ja ensi viikolla lähden taas. Oikein mukavaa vaihtelua, mutta kyllä tällanen kevyterakko reissussa ressaantuu. Ensin tuli äkkilähtö Viroon Pikkumurun isän puolen sukulaisiin vakavan sairastapauksen vuoksi. Samalla sain pahoiteltua Aan äidille jouluista poissaoloamme Murusen kanssa. Matka meni hyvin - potilas toipui teholta ja Murunenkin kesti pitkän matkan mhienosti. Virosta palattiin kotio sunnuntai-iltana ja maanantaiaamuna oltiin jo tyttöjen kanssa matkalla kohti Savonlinnaa meidän tuetulle talvilomalle.
KOKO matkan halki Suomen satoi lunta ja räntää ja tiet oli pelottavan liukkaat. Kolme lasta ja koira autossa, kalistakin kalliimpi lasti, vastuu painoi hartioilla niin, että migreenihän siitä puhkesi. Onneksi kuitenkin vasta perillä. Ja perille päästiin! Tuntien ajomatkan jälkeen, hengissä, ABC-ruualla ravittuna ja minä tosi ylpeänä omasta jaksamisestani.

Loma oli oikein mukava. Varsinkin se ruoka joka tuli kolme kertaa päivässä valmiina tarjolle. Kolme kertaa sen myös joku muu korjasi pois ja tiskasi ja siivosi. Minä vain nautin! Kohde oli Savonlinnan Spa Hotel Casino ja kasvisruoka oli todella ensiluokkaista! Savonlinna oli myös kiva kaupunki ja varmasti oikein nätti ja idyllinen varsinkin kesäaikaan. Olavinlinnassakin käytiin ja kierrettiin monta monituista kirppistä. Loman järjestetty ohjelma oli sen sijaan pettymys. Lasten ohjelmat oli tarkoitettu vain yli kolme vuotiaille joten Murunen oli liian pieni ja isommat taas liian isoja innostuakseen piirileikeistä. Huokaus. Jonkin sortin lapsiparkki olisi ollut hieno juttu. Yhtenä iltana jätin pikkuisen isommille tunniksi hoidettavaksi ja menin energiahoitoon. Koko viikon jatkunut päänsärky jäi sinne ja lisäksi sain tarot-korttien luennan. Kylläpä oli viihdyttävää! Parhaiten luennasta jäi mieleen se, että korttien mukaan painajainen on takana, mutta taistelu on edessä. Niin parisuhteessa kuin minussa itsessänikin on nyt näennäisesti levollinen vaihe, mutta tiedän, että vaikeudet ei ole ohi. Eihän ne tietenkään koskaan ole, mutta jotain perustavaa laatua olevia asioita ja kipukohtia tulee kohdattavaksi hyvinkin pian. Miten mä osaan ne asiat kohdata - se kait määrittää taistelun vaikeuden.