Joulumietteitä

Lapset sai eilen todistuksensa ja sen kunniaksi vein kaikki kolme tytärtäni ulos syömään. Keskimmäisen käytösnumero kylläkin putosi kahdeksaan, mutta mun mielestä sekin oli vain hauskaa. Kummatkin vanhemmat tyttäret on aina olleet liian kilttejä ja kaikki omapäisyys heidän kohdallaan on vain suunta oikeaan. Mä olen muutenkin sellainen, etten oikein noista todistus- ja koenumeroista piittaa. Koko arvostelu- ja vertailu-asia on mielestäni turhaa, mutta en nyt tällä päälläni saa aiheesta mitään älykästä kirjoitettua. Tyttöjen kanssa suunniteltiin, että tehdään hampurilaislounaasta jokavuotinen jouluperinne. Oli kivaa ja Kirppunenkin oli ihan tohkeissaan, kun pääsi näkemään ihmisiä. On muuten hieman outoa, että yksivuotiaan hihkuessa "heeee-ii:tä" moni aikuinen kääntää katseensa pois. Eikö lapsia tarvitse tervehtiä?

Illalla keitin joulupuuron ja mantelin sai keskimmäinen. Kirppunen jota alan kutsua nyt Muruksi, koska ei se enää niin kirppu ole, yökkäs puuronsa rinnuksille ja ilmaisi selkeästi ettei tykännyt. Mahtoi johtua siitä, että maito loppui kesken ja puurosta tuli vesilisäyksellä liian "riisistä". Muut söivät kohteliaasti oman lautasensa tyhjäksi. Saunottiin ja syötiin suklaata ja aamulla saattelin tytöt junaan. Tämän joulun he viettävät isänsä perheen luona. Minä ja Muru jäätiin kaksistaan.

Tyttöjen lähdettyä talo hiljeni liikaa. Olen kulkenut koko päivän pyjamassa ja nukkunut aina kun Murukin. Yritän tsempata itseäni, että vietän vain rentouttavaa lojumispäivää, mutta tiedän etten saa itsestäni irti koska masentaa niin vietävästi. Isompien tyttöjen lähdettyä on enemmän lupa antaa sen näkyä. Jos olisi yhtään ylimääräistä rahaa niin menisin johonkin lähikaupunkiin hotelliin piiloon jouluksi. Muru ei vielä joulusta piittaa, tonttu on yhtälailla Nesbon kuva kirjansa takakannessa kuin se punapipoinen kääpiökin. Lahjoissakin kiinnostaa takuulla enemmän se paperi mihin ne on kääritty. Näin se oli isompien tyttöjen kanssakin.
En ole kuulkaa leiponut yhtäkään piparia ja tortutkin teki keskimmäinen. Lahjoja olen ostanut isommille mutten niitäkään ole saanut paketoitua. Kasvissyöjän ei tarvitse kinkusta murehtia, mutta jotain kai pitäisi joulupöytään kattaa. Jotain muuta kuin kaurapuuroa jolla tätä nykyä elän. Ja suklaalla. No, huomenna reipastun heti aamusta ja haen lanttulaatikkoa ja punajuuria kaupasta. Punajuuri-aurajuustovuoka on ainut perinne mun joulupöydässä.

En tiedä onko tämä kohtalo, mutta löysin heti metsänhoitokurssin, kun aloin sellaista etsiä. Kurssi järjestetään kohtuullisen matkan päässä, se on edullinen ja kaiken lisäksi tarkoitettu naisille. Kurssi kestää kuitenkin kokonaisen vuoden ja vaikka tapaamisia on vain lauantaisin mietin silti jaksanko. Jaksanko? Ilmoittautumisaikaa on vielä, mutta kurssi alkaa jo tammikuun puolessavälissä. Voisi se kyllä tehdä hyvää. Ajatella muita asioita ja päästä täältä neljän seinän sisältä välillä toisenlaisiin ympyröihin. Mietin joulun yli.

Mietin tässä tätä joulua ja joulutunnelmaa. Minä olen aina ollut meidän perheessä se joka hössöttää, ei ruokia tai siivoja, mutta tonttuja ja sitä taianomaista tunnelmaa. Minä pakotin vielä aikuisenakin sisarukseni katsomaan piirrettyjä aattoaamuna. Nyt en jaksa. Mutta olen päättänyt vakaasti etten ala sitä suremaan tai surkuttelemaan. Tänä vuonna on tällainen joulu. Ei ehkä iloinen, mutta rauhallinen ja hiljainen. Vuosien kuluttua tämä tulee varmasti olemaan yksi niistä jouluista jonka muistan. Vaikka oli surua ja vaikeakin olo sain viettää sitä Muru kainalossa kaikessa rauhassa. Ilman hässäkkää saan varmasti tämän joulun tunnelmasta jotain aivan uudenlaista.

Hyvää joulua kaikille.