Tuomiolla

Jaa-a kuulkaa. Käväisin pitkästä aikaa psykologini luona. Viime kerrasta ehti vierähtää kuukausi ja sinä aikana on monta kertaa käynyt mielessä mitä ne musteläiskät mahtoi musta kertoa. Nyt tiedän.

Ollessani ihmisten ilmoilla yritän aina näyttää iloiselta ja reippaalta. Niin myös psykologin luona. Toki välillä itken, mutta kuittaan aina senkin jollain vitsillä tai itseironialla. Luulin olleeni reipas ja iloinen, jopa hauska myös testissä. Sanoin kyllä juuri sen mitä kuvasta tuli mieleen, mutta hauskasti. Psykologini, aivan ihanan herttainen nainen muuten, kertoi, että analyysissä menee aikaa, monta käyntikertaa, mutta on jotain mistä hän haluaa heti keskustella. Kiinnostuin heti ja oikein ojentauduin nojatuolissa. Arvelin, että jotain erikoista on paljastunut mun seksuaalisuudesta tai että nyt selviää kuka mä OIKEASTI olen. Psykologi kertoi, että tutkimusten mukaan monet samankaltaisia tuloksia saaneet ihmiset ovat tehneet itsemurhan lyhyen ajan sisällä testin tekemisestä.

Lamaannuin täysin. On totta, että kuolema on usein mun ajatuksissa ja joskus todella kaipaan loputonta unta, mutta että itsemurha? Olen testin ja psykologin mukaan myös selvästi masentunut.
Eihän tuo tietysti mikään ihme ole ja kummasti onkin tosiaan viime aikoina itkettäny ja väsyttäny. Tulevaisuuttakaan ei tunnu edes olevan olemassa saati jotain haaveita tai toiveita sitä koskien. Perhana. Tämäkin vielä. Ensin lähtee mies ja koira, sitten vielä järki ja elämä. En nyt kyllä jaksaisi olla vielä masentunutkin. Eronnut yksinhuoltaja konkurssissa ja masennuksessa. Eihän se käy.

Testit on testejä ja kertoo vain osan totuutta. Masennus on tosi asia, mutta hengissä ajattelin kuitenkin pysytellä edelleen. Lapset pitää mut elämässä kiinni vaikka kaikki muu menisi.

Mitäs nyt sitten. Mielialalääkkeet mulla jo on. Nukun yöni hyvin ja lepään muutenkin riittävästi. Syön suhteellisen terveellisesti. No, voisin mennä joskus ulos. Koiran lähdettyä en ole käynyt enää metsälenkeillä. Se täytynee aloittaa uudestaan. Täytynee myös myöntää tappionsa parisuhderintamalla ja tyytyä tähän elämään nyt tällaisena. Lopettaa toivominen ja aloittaa toipuminen.

Ehkä joskus vielä kirjoitan tänne jotain iloistakin. Sitäkin kun mun elämässä kaikesta huolimatta on.