Riita

Riitelin eilen A:n kanssa. Tai, no, minä siis huusin ja A pakeni paikalta. Isommat tytöt pakeni yläkertaan ja Kirppu nauroi ja huusi myös. Huoh. Ei ole kypsää käytöstä ei, mutta en vain voi sille mitään. Kun paine kasautuu se myös takuuvarmasti purkautuu ja minä puran äänellä. Juttu meni näin. A ei ole puhunut erostamme oikeastaan mitään näiden viikkojen aikana. Olen yrittäny pakottaa, maanitella, huijata, manipuloida ja ihan vaan aidosti keskustellakin. Mutta ei. Hän on hidas. Jos joku tietää millainen on asperger-ihminen niin tietää mistä puhun. Halusin vain jutella ja kenties vähän surrakin yhdessä. Halusin kuulla, että A kuitenkin välittää vaikka me ei osata yhdessä elääkään.
Eilen illalla päivien mykkyyden jälkeen A siis avasi sanaisen arkkunsa ja kysyi mitä hän saa ottaa mukaansa lähtiessään.
Suurin huoli on siis tavarassa. Näin minä sen ainakin ajattelin ja heitin välittömästi marttyyrin viitan päälle ja aloin karjua jotain tuhkista pesässä. Näin.

Miten tavarat sitten jaetaan? A toi mukanaan kaksi tietokonetta näyttöineen ja on ostanut talouteen myös kaksi televisiota. Huonekalut, kodinkoneet, astiat ja lukematon määrä tilpehööriä on kaikki minun. Parempi vaan, jos veisikin tavaraa vähemmäksi. Mutta, mutta, kolme lasta eikä tv:tä tai tietokonetta... Täytynee siis alkaa säästää tietokonetta varten. Tv ei kovin tärkeä ole ollutkaan. Tietokoneella hoituu kaikki pankkiasiat, tiedonhaut ja yhteydenpidot. Tästä blogista puhumattakaan :) vaikkei tätä kukaan lukisi niin ainakin saan purkaa itseäni (muutenkin kuin huutamalla).

Siitä tulikin mieleeni. Jos joku täällä käy mun juttuja lukemassa niin jätä ihmeessä merkki itsestäsi. Olisi kiva lukea muidenkin ajatuksia.