keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Huono päivä

Sandra Chevierin taidetta

Päivä on ollut haastava. Nykyäänhän ei saa enää sanoa "vaikea" tai "ongelma" tai ihan vaan paskamainen. Kaikki kurjimmatkin asiat on vaan "otettava haasteena". Päivässä ei sinänsä ollut mitään vikaa. Normaalit rutiinit; aamupesu ja -puuro, leikkimistä Kirpun kanssa, kotitöitä, koiran lenkitys, päiväunet, ruuan laittoa, lisää kotitöitä, leikkimistä, nukuttamista. Joskus tuntuu, että olen elänyt saman päivän uudelleen. Olo vain on niin surkea. Hymytön ja hajamielinen. Kirppua nukuttaessani mietin mitä mä oikeastaan tunnen nyt. Mulla ei ole ikävä A:ta, tai on jollain tapaa, jakamaan työt ja lapsen hoito. Ehkä myös turvattomuuden tunne on tullut. Tarkistan taas neuroottisemmin ettei varmasti mikään ovi jää lukitsematta. Monia tunteita. Pelkoa, vihaa, surua, pettymystä ja vähän helpotustakin.
Toisen eron jälkeen oli erilaiset tunteet. (Nyt mä olen sitten sellainen nainen joka puhuu miehistään ja eroistaan järjestysnumeroilla..) Silloin oli hirvittävä ikävä. Vihasin ja rakastin yhtä aikaa ja kaipuu oli aivan kauhea. Olihan suhdekin aivan erilainen kuin tämä kolmas ( ! ).

Kolme eroon päättynyttä suhdetta. Kolmas kerta toden sanoo. Tarkoittaako se, että tässä tämä nyt oli. Mun mahdollisuudet on käytetty. Kolme kertaa mua on rakastettu. Todella rakastettu. Ja minä sössin kaikki kerrat. Keksin aina syitä ja vikoja miehistä. Arvostelin ja moitin. Tiesin aina paremmin. Osasin paremmin. Kiittämätön, kamala akka. Muuttuakaan en osaa.

Masentavaa paatosta ja itsesäälin uikutusta. Menen tarkistamaan ne ovet ja laitan nukkumaan. Ehkä huomenna on aivan uusi päivä.

2 kommenttia:

  1. Tänään ON uusi päivä! Ja niitä paskamaisia päiviä tulee taatusti jatkossakin, mutta hyviäkin mahtuu väliin, usko pois. Ja sitten yht äkkiä niitä onkin enemmistönä, kurjuus ja kaipuu on vähemmistössä.

    Voimia toivotellen!

    VastaaPoista
  2. Kyllä niitä mahdollisuuksia on vielä maailmalla tarjota :) Jonain päivänä huomaat, että olet saanut surun surtua siihen pisteeseen, että jaksat niihin tarjouksiin tarttua :)

    VastaaPoista