perjantai 1. marraskuuta 2013

Taas Pulassa

Blogini ja elämäni muuttui kahdessa vuodessa maalais-uusperheidyllistä kolmen lapsen yksinhuoltajan selviytymistarinaksi. Tuo ei ole täysin totta, koska kahden vanhemman tyttären isä huolehtii kyllä lapsistaan sen minkä voi. Pitkä välimatka vain tekee musta käytännössä yksinhuoltajan. Nuorimman tyttären isä on vielä paikalla, mutta tekee muuttoa lähimaille. Tämä isä kuitenkin tekee hyvin pitkiä työpäiviä ja hänen Aspergerin syndroomansa asettaa tietynlaisia rajoitteita lapsenkin hoidon kannalta.

Miten tässä taas kävi näin?

Taas, koska tämä ei suinkaan ole ensimmäinen eikä toinenkaan ero. Miehet on olleet kunnollisia ja peilinkin edessä on vietetty monia pitkiä hetkiä. Eikö näistä kukaan ole ollut "se oikea"? Onko sellaista olemassakaan? Ovatkohan muut parisuhteessa elävät vain mua sopeutuvaisempia, kärsivällisempiä, epäitsekkäämpiä, nöyrempiä, kiltimpiä, sinnikkäämpiä... listaa voisi jatkaa loputtomiin. Ongelma ei ole siinä etteikö kukaan viihtyisi mun kanssa päinvastoin mun rasittavuudesta huolimatta olen saanut paljon rakkautta osakseni, kaikilta miehiltäni. Mutta kuten ensimmäinen mieheni joskus sanoi - "sinä se kehität aina jonkun ongelman". Sama mies sanoi, että olin parasta ja pahinta mitä hänelle oli elämässä tapahtunut. Siinä mä olen pähkinänkuoressa.

1 kommentti:

  1. Minä löydän itseäni riviesi välistä!

    Mikä siinä on, että parisuhteet ei kestä? Olen katsonut peiliin niin kuin sinäkin. Vikaa on aina varmasti molemmissa. Silti joskus tulee tuo sama ajatus, että moni silti, vaikeuksista huolimatta, vain jää. Onko se vahvuutta, vai onko vahvuutta jäädä yskin. Huolehtimaan lapsista ja unelmoimaan, että suhde oikeasti voisi olla hyvä ja täydellinen, kahden aikuisen ja tasavertaisen ihmisen suhde.

    VastaaPoista