Että tuota... imuroin piiiiiiitkästä aikaa myös soffan alta ja takaa.... Soffanalusta tuntuu olevan semmonen musta aukko joka oikein imee kaiken irtotavaran puoleensa. Oli rusinoita, kirjoja, keittiövälineitä, leivänkannikoita, leluja sun muuta noiden valtavien pölykoirien lisäksi. Ei ole ihme, että viikonloppuisin soffalla nukkuessa on vähän nenää kutitellu.
Esikoisella leikattiin viikko sitten nielurisat. Itse toimenpide oli nopea ja tehtiin päiväkirurgisessa nukutuksessa. Jälkeenpäin on ollut kipuja ja turvotusta. Kipulääkkeet väsyttää ja saa voimaan pahoin. Eipä tuo ole juuri muuta jaksanut kuin nukkua ja vähän katsella elokuvia i padilta. Syöminen on tietysti hankalaa vieläkin eikä sitä jäätelöäkään jaksa loputtomiin syödä. Olen tehnyt sosekeittoa, keittänyt kananmunia ja muusikin on ollut helppo syötävä. Sairaslomaa on kaksi viikkoa vuotoriskin takia, mutta tänään tyttö käväisi jo koulussa vähän kokeilemassa. Puoliltapäivin hain kotio samalla kun me Pikkumurun kanssa käytiin perhekerhossa kahvittelemassa. En ole edelleenkään ystävystynyt muiden äitien kanssa. Tunnen aina olevani jotenkin erilainen ja vähän outo. Johtunee osittain ainakin mun huolista oman mielenterveyteni suhteen. On vaikeaa olla luonteva, kun koko ajan miettii onko outo :)
Kävin tänään myös lastenvalvojan juttusilla. Isompien tyttöjen elatusmaksut täytyy tarkistaa ja todella toivon niiden nousevan edes vähän. Pikkumurun suhteen taas keskusteltiin yksinhuoltajuudesta minulle. A ei voi olla kenenkään lähiomainen tai huoltaja aspergerinsa vuoksi. Ei hän täysin kykenemätön ole asioita hoitamaan, mutta kun käytännössä kaikki kuitenkin lopulta jää minun hoidettavakseni niin on helpompaa, että se on selvästi sovittu. Näin lapsen papereita ei edes mene muualle kuin minulle eikä mun tarvitse pyytää A:n allekirjoitusta jokaiseen lasta koskevaan paperiin. A tuntuisi olevan ok asian suhteen, koska tapaamisiin tämä ei vaikuta mitenkään.
On ollut todella tiukkaa taloudellisesti. Lastenvalvojan luona rohkaisin mieleni ja kysyin toimeentulotuesta. Oli pakko, ensi viikoksi ei olisi ollut ruokarahaa. Hävetti ja itketti. Ajattelin, että olen huono, kun en saa omaa talouttani pyörimään. Lastenvalvoja teki laskelmat ja tajusi ahdinkoni. Sanoi, että tukea olisi pitänyt hakea jo monta kuukautta sitten ja teki hätäpäätöksen jolla saan huomenna tilille ruoka- ja bensarahaa. Jotenkin typerästi ajattelin, että on omaa syytäni, että on niin tiukkaa. Ajattelin, että sossussa sanottais vaan, että mene töihin, jos et pärjää. Miten nämä kuukaudet on sitten pärjätty? Olen karsinut kaikki ylimääräiset menot - ei lehtiä, ei ulkona syömisiä, ei uusia vaatteita, tarjousruokaa ja oman kellarin pottua. Olen myös myynyt kaikenlaista omaisuuttani - koruja, vaatteita, kirjoja. Luottokortillekin on silti ikävä kyllä kertynyt taas velkaa.
Ahdistus siitä miten pärjätään on ollut melkein päivittäistä, mutta hyvä koulu tämä on ollut. Ensi kuuksi on jo aika sosiaalitoimistolle eikä tarvitse enää nälkäkuolemaa pelätä.
