Kadotettu yhteys

Niin se sitten lähti. Muuttokuorma mies mukanaan. Paineet kasautui päivän aikana ja pala kurkussa kasvoi kasvamistaan. Lähdön hetkellä itkin kuin lapsi. Isommat tytöt otti Kirpun hetkeksi hoiviinsa, Mimi ja Kuku kikatti olohuoneessa ja minä itkin makuuhuoneen nurkassa mahdollisimman hiljaa. Lapset saa nähdä mun surun, mutta surunkin hetkellä niillä täytyy säilyä luottamus siihen, että minä kaikesta huolimatta jaksan johtaa tätä perhettä.
Soitin siskolleni ja nikottelin hätääni. Onneksi sisko jutteli muita asioita ja sain kuin sainkin itseni koottua. Jaksoin illan ihan hyvin ja jatkoin itkua vasta lasten nukahdettua. Tämänkin läpi on vain mentävä.

Tänään oli "lähikaupan" eli lähimmän kaupan näillä lakeuksilla remonttimyynti. Kaikki myytiin -70% alennuksella. Nukuttiin Kirpun kanssa pitkään ja ehdin kaupalle vasta puoli kymmenen. Hyllyt näyttivät jo aivan tyhjiltä, mutta kiersin kuitenkin ja löysin kuulkaa vaippoja ja vauvanruokaa ja terveyssiteitä ja kissanruokaa ja shampoota ja gluteenittomia välipalapatukoitakin. Kaiken kruunasi iso laatikollinen Roibos teetä. Kaksi isoa kassillista ruokaa ja hygieniaa 30 eurolla. Taas mun rukoukset oli kuultu. Kiitos.

Toinenkin mukava asia tapahtui tänään. Kirjastoautossa oli selvästi mulle tarkoitettu kirja josta tuo otsikkokin tuli. "Kadotettu yhteys; Löydä tunteesi voima" Susanna Purran kirjoittama ja tänä vuonna ilmestynyt. Takakannessa lukee näin; "Elämä on kaunista ja erityistä. Tämä kirja kutsuu luottamaan tunnetilaan ja omaan voimaan. Se tarjoaa keinot joiden avulla voit vapautua uskomusten ja menneen elämän kahleista. Löydä yhteys todelliseen itseesi-ole se ainutlaatuinen hyvinvoiva ihminen joka sinun on tarkoituskin olla."
Alan lukea heti, kun sellainen hiljainen hetki tulee ja toivon, että saan uusia työkaluja tai ainakin näkökulmia varsinkin tunteen ja kehon yhteyteen.

Täältä Susannan kotisivulle

Häpeä

Tuossa nyt kuva siitä kipistä josta eilen puhuin. Kuva ei ole omani vaan kodin anttilan sivuilta, koska olen saamaton enkä jaksanut siivota kipin ympäristöä kuvaa varten. Tuollaisessa siis roikun joka päivä. Jalat kiinni ja humps vaan ylösalaisin. Selkä venyy ja alaselkä saa kipeästi kaipaamaansa tilaa ja verta ja pää myös. Koko kehon rentoutus sanoisin.

Sitten tämän päivän otsikkoon. Häpeään. Häpeän näitä erojani. Vain siksi, että tiedän ihmisten kummastelevan ratkaisujani ja jopa säälivän lapsiani. Itse tiedän, että kaikki erot on olleet oikea ratkaisu ja kuitenkin jokaisesta suhteesta olen saanut paljon myös hyvää. Tärkeintähän on miten asiat hoituu eron jälkeen.
Miksi mä sitten välitän siitä mitä muut sanoo tai ajattelee? Koska olen ihminen. Mulle on tärkeää, että muhun suhtaudutaan hyvin. Osaan asettaa tuon toiveen kuitenkin oikeaan mittasuhteeseen. Vaikka tunnen häpeää se ei rajoita mun elämää eikä häpeän pelko sanele mun ratkaisuja. Perseelleen meni taas, mutta mitä sitten? Kaikki ollaan terveitä ja hyvissä väleissä. Ja luottokorttilaskukin on kohta maksettu :)

Nyt, 39 vuotiaana kolmen eron jälkeen, voin tunnustaa etten edes usko kestävään parisuhteeseen. Omalla kohdallani ainakaan. Haaveilija mussa uskoo kyllä ja elättelee toivetta siitä ainoasta oikeasta. Realisti minussa huomauttaa, että se oikea on kyllä, mutta vaihtuu jokaisen elämäntilanteen myötä. Näin se vain on. Minä olen muuttuja, labiili luonne ja menen aina eteenpäin ja miehet jää kyydistä.

Kasvissosekeitto porisee hellalla. Kirppu nukkuu päiväuniaan ja joulukin on ihan kohta. Valtakunnassa kaikki hyvin, kaikesta huolimatta.