Häpeä

Tuossa nyt kuva siitä kipistä josta eilen puhuin. Kuva ei ole omani vaan kodin anttilan sivuilta, koska olen saamaton enkä jaksanut siivota kipin ympäristöä kuvaa varten. Tuollaisessa siis roikun joka päivä. Jalat kiinni ja humps vaan ylösalaisin. Selkä venyy ja alaselkä saa kipeästi kaipaamaansa tilaa ja verta ja pää myös. Koko kehon rentoutus sanoisin.

Sitten tämän päivän otsikkoon. Häpeään. Häpeän näitä erojani. Vain siksi, että tiedän ihmisten kummastelevan ratkaisujani ja jopa säälivän lapsiani. Itse tiedän, että kaikki erot on olleet oikea ratkaisu ja kuitenkin jokaisesta suhteesta olen saanut paljon myös hyvää. Tärkeintähän on miten asiat hoituu eron jälkeen.
Miksi mä sitten välitän siitä mitä muut sanoo tai ajattelee? Koska olen ihminen. Mulle on tärkeää, että muhun suhtaudutaan hyvin. Osaan asettaa tuon toiveen kuitenkin oikeaan mittasuhteeseen. Vaikka tunnen häpeää se ei rajoita mun elämää eikä häpeän pelko sanele mun ratkaisuja. Perseelleen meni taas, mutta mitä sitten? Kaikki ollaan terveitä ja hyvissä väleissä. Ja luottokorttilaskukin on kohta maksettu :)

Nyt, 39 vuotiaana kolmen eron jälkeen, voin tunnustaa etten edes usko kestävään parisuhteeseen. Omalla kohdallani ainakaan. Haaveilija mussa uskoo kyllä ja elättelee toivetta siitä ainoasta oikeasta. Realisti minussa huomauttaa, että se oikea on kyllä, mutta vaihtuu jokaisen elämäntilanteen myötä. Näin se vain on. Minä olen muuttuja, labiili luonne ja menen aina eteenpäin ja miehet jää kyydistä.

Kasvissosekeitto porisee hellalla. Kirppu nukkuu päiväuniaan ja joulukin on ihan kohta. Valtakunnassa kaikki hyvin, kaikesta huolimatta.