Valmiina taistoon

Sain juuri Pikkumurun päiväunille ja olisin mielelläni jäänyt sinne itsekin, mutta parempi säästää väsymys iltaan, että saisi sitten täysikuun aiheuttamat univelat nukuttua. Mörkö herätti meidät yöllä raivoisalla haukkumisella. Se hyppäsi sänkyyn mun viereen haukkumaan keittiöstä kuuluvalle mekkalalle. Vahtikoira joka piiloutuu mun selän taakse.. Haukkuun herännyt itkevä lapsukainen syliin ja keittiöön katsomaan mikä metelin aiheutti. Kissa hyppi seinille ja pöydälle koska vessan ovi oli unohtunut kiinni eikä se päässyt laatikolleen asioimaan. Havahduin tämän episodin seurauksena siihen, että mulla ei olisi mitään kättä pidempää makuuhuoneessa mikäli oikea rosvo tunkisi sisään. Tästä viisastuneena laitoin marmorisen talousrullatelineen vaatekomerooni pahan päivän tai yön varalle. Turha siis tulla kutsumatta sillä täältä pesee! Pieni vainoharha sallittaneen mettillä yksinään lasten kanssa asuvalle heiveröiselle naisihmiselle.

Mut on huomattu. Kaksi miestä on ottanut yhteyttä. Kunpa ne vaan oliskin ollut Intiaani ja Tarzan, mutta ei, ovat Juntti ja Varattu. Rumasti sanottu tuo juntti, mutta mitä muuta voi sanoa ihmisestä joka puhelimessa kysyy vastaeronneelta kolmen lapsen äidiltä "onko jo uusi sonni talos?"? Yäk. Toinen taas on ystävä menneisyydestä joka selkeästi kipuilee parisuhdekriisiä ja kaipaisi uutta piristystä elämäänsä. Niinkuin minä nyt ketään pystyisin piristämään. Vainoharhainen synkistelijä, vaikkakin kaunis sellainen ;)
En tiedä tarkoittaako tämä nyt sitä, että toivoa on tulevaisuudessa vai juurikin päinvastaista.

Kadotettu yhteys

Niin se sitten lähti. Muuttokuorma mies mukanaan. Paineet kasautui päivän aikana ja pala kurkussa kasvoi kasvamistaan. Lähdön hetkellä itkin kuin lapsi. Isommat tytöt otti Kirpun hetkeksi hoiviinsa, Mimi ja Kuku kikatti olohuoneessa ja minä itkin makuuhuoneen nurkassa mahdollisimman hiljaa. Lapset saa nähdä mun surun, mutta surunkin hetkellä niillä täytyy säilyä luottamus siihen, että minä kaikesta huolimatta jaksan johtaa tätä perhettä.
Soitin siskolleni ja nikottelin hätääni. Onneksi sisko jutteli muita asioita ja sain kuin sainkin itseni koottua. Jaksoin illan ihan hyvin ja jatkoin itkua vasta lasten nukahdettua. Tämänkin läpi on vain mentävä.

Tänään oli "lähikaupan" eli lähimmän kaupan näillä lakeuksilla remonttimyynti. Kaikki myytiin -70% alennuksella. Nukuttiin Kirpun kanssa pitkään ja ehdin kaupalle vasta puoli kymmenen. Hyllyt näyttivät jo aivan tyhjiltä, mutta kiersin kuitenkin ja löysin kuulkaa vaippoja ja vauvanruokaa ja terveyssiteitä ja kissanruokaa ja shampoota ja gluteenittomia välipalapatukoitakin. Kaiken kruunasi iso laatikollinen Roibos teetä. Kaksi isoa kassillista ruokaa ja hygieniaa 30 eurolla. Taas mun rukoukset oli kuultu. Kiitos.

Toinenkin mukava asia tapahtui tänään. Kirjastoautossa oli selvästi mulle tarkoitettu kirja josta tuo otsikkokin tuli. "Kadotettu yhteys; Löydä tunteesi voima" Susanna Purran kirjoittama ja tänä vuonna ilmestynyt. Takakannessa lukee näin; "Elämä on kaunista ja erityistä. Tämä kirja kutsuu luottamaan tunnetilaan ja omaan voimaan. Se tarjoaa keinot joiden avulla voit vapautua uskomusten ja menneen elämän kahleista. Löydä yhteys todelliseen itseesi-ole se ainutlaatuinen hyvinvoiva ihminen joka sinun on tarkoituskin olla."
Alan lukea heti, kun sellainen hiljainen hetki tulee ja toivon, että saan uusia työkaluja tai ainakin näkökulmia varsinkin tunteen ja kehon yhteyteen.

Täältä Susannan kotisivulle

Väsymys

Eilen Kirppusella oli huono päivä. Aiottiin Mll:n perhekahvilaan ja vietiin samalla isosisko kouluun. Juuri koululle tullessa Kirppu oksensi kaikki vaatteensa ja turvaistuimensa. Maidon väristä limaa vain roikkui myssyn nauhoista. Lapsparka. Suunnattiin kahvilan sijasta takaisin kotiin. Kun ei tulisi korvat kipeiksi. Yskä ja räkäisyys paranee kyllä itsekseen.

Olen maininnut muutaman kerran A:n aspergerin syndrooman. Ehkä aihetta olisi hyvä vähän avata. Tällä hetkellä tuntuu, että vain psykologini ymmärtää mistä puhun. Onneksi edes hän. Aspergerista löytyy tietoa netistä ja varsinkin englanninkielisiltä sivuilta paljonkin kokemuksia, kuvauksia oireista ja myös testejä. Jokaisen kokemus on kuitenkin erilainen, luonnollisesti. Esimerkiksi minun "aspini" ei ikinä raivoa. Hän ei edes suutu koskaan. Loukkaantuessaan vaan kävelee pois ja vetäytyy kuoreensa. Tämä on yksi aspin piirre; kyvyttömyys kohdata ja ymmärtää tunteita. A kertoo kokevansa tunteita, mutta ei osaa koskaan kertoa niistä. Hän tarvitsee joskus viikonkin aikaa pystyäkseen sanomaan mitä jostain ajatteli. Tunteista hän ei puhu koskaan. Tunteelliselle ihmiselle, niin kuin minulle, tämä on se raskain piirre kumppanissa.

A ei juuri koskaan katso silmiin, ei edes puhuessaan (oletettavasti) minulle. On kuin olisin ilmaa. Olen myös nimeltäni "kuule" tai "haloo". A ei sano koskaan etunimeäni, koska se on "epämiellyttävää". Kutsun A:ta usein puujumalaksi koska hänellä on vain yksi ilme. No, joskus saattaa kasvoilla käydä hetkellinen muutos lasten seurassa. Hän on myös hyvin jäykkä ruumiinkieleltään. Kävely on vähän mekaanista samoin halaukset ja pään silitykset. A on myös yliherkkä kosketukselle, hajuille ja mauille. Kevytkin hieronta sattuu eikä häntä saa koskettaa tai halata yllättäen.

A ei ole kiinnostunut muiden seurasta eikä kaipaa sosiaalista kanssakäymistä. Hän kaipaa ja rakastaa tietokonetta. Hän on myös taitava ohjelmoinnissa ja sen sellaisessa josta minä en ymmärrä mitään. Lapsiperhearki jossa ei juuri ole aikaa itselle ja omille kiinnostuksen kohteille tuntuu olevan A:lle piinaa ja ymmärrän hyvin hänen kaipuunsa omaan rauhaan. Toki sellaista aikaa ja rauhaa kaipaan minäkin.

Olen tuntenut itseni monesti tämän suhteen aikana aaveeksi. Huudan ja mekastan minkä kerkeän A:n ympärillä huitoen, mutta en saa aikaan mitään reaktiota. Ilme ei muutu, vaikka itkisin epätoivoissani. Usein hän jättääkin minut "rauhoittumaan" ja toivoo, että mun hysteria menee ohi eikä siihen tarvitse enää palata.

A:lla on myös hyvin erikoisia tapoja ja ajatuksia. Korkealentoisia ideoita erilaisista rakennelmista ja provosoivia ajatuksia rasismista tai muista ääri-ilmiöistä. Eikä hän ymmärrä miksi nämä ajatukset ketään loukkaisivat. Hän ei ylipäätään ymmärrä vihaa tai suuttumusta.
Näistä ideoistaan A ei puhu kuin lähimmille, tutuille ihmisille. Muiden seurassa hän lukkiutuu eikä pysty puhumaan ollenkaan. Usein hän ei ole edes kuullut mitä puhuttiin koska tilanne on liian vaikea hänelle. Monesti hänen keskittymiskykynsä heikkous (moneen asiaan keskittyminen) aiheuttaa ongelmia myös meidän arjessamme. Hän ei kuule mitä hänelle sanotaan, ymmärtää asiat väärin koska ajattelee asioista lähtökohtaisesti eri tavalla kuin muut. Myös hänen muistinsa on todella huono. Siksi minä toistan ja toistan ja siltikin epäilen kuuliko, ymmärsikö, muistaako. Jankuttajamuija.

Valtavasti on myös hyvää. A ei koskaan valehtele (jättää vain sanomatta..). A ei manipuloi eikä esitä mitään mitä ei ole. Huomionosoitukset tuntuvat erityisen hyvältä koska niitä on niin vähän ja voi olla varma, että hän todella tarkoittaa mitä sanoo. Keväällä valittelin raskauden jäljiltä löllyvää vatsaani ja A totesi "sä oot muuten ihan hyvännäkönen". I rest my case. Joskus totuus kuitenkin sattuu ja sen voisi jättää sanomatta.
A ei juo eikä käy baareissa (ei käy missään). A ei ikinä katselisi muita naisia. A tekee paljon töitä ja huolehtii läheisistään. A auttaa aina kun pyydetään. A ei ikinä loukkaa ketään tahallaan. A tuo kukkia ilman syytä. A tuo suklaata, kun käsketään. A halaa, pussaa, silittää, rakastelee, jos pyydän. En haluaisi aina pyytää. Läheisyyden tunnetta ei saa edes pyytämällä. Ne tunteet joita A kokee ovat jossain syvällä kuoren sisällä. Niistä mä en pääse osalliseksi.

John Elder Robisonin kirja aiheesta