Luovutan

Kun on alamäessä niin täytyy vain antaa mennä. Vastaanhangoittelu ei ainakaan auta päinvastoin tekee liu-un vielä kivuliaammaksi. Katsotaan sitten kun vauhti pysähtyy. Arvioidaan vauriot ja tehdään uusi toimintasuunnitelma. Tätähän elämä on, nousua ja laskua, euforiaa ja murhetta. Siinä välissä muutama hengähdystauko.

Löysin allaolevan kuvan etsiessäni lisää koirataidetta. Omaani ikävöin ja suren kovin, mutta tämä kuva lohdutti. Lohtua sain myös, kun soitin uuteen sijoituspaikkaan ja kuulin pelkkiä hyviä uutisia sopeutumisesta. Kaikki on hyvin. Nyt jo. Sen tietäminen auttaa.

Alex Cherryn teos

Marjaana haastoi blogissaan miettimään omia hyviä puoliaan. Olen samaa mieltä, että on surullista miten moni meistä vertaa ulkonäköään muihin ja varsinkin lehtien mallikuviin. Siitä lähtien, kun sain ensimmäisen tyttäreni aloin kiinnittää enemmän huomiota siihen miten puhun itsestäni. Sekin jo näkyy ulospäin miten paljon itseään arvostaa, tai arvostaako ollenkaan.

Minä kuulun siihen ryhmään joka pitää itseään kauniina. Olen pitkä, hoikka ja ryhdikäs komea nainen. Mulla on suuret vihertävät silmät ja tosi nätti hymy. Parasta mun kasvoissa on, että ne tuntuu valaisevan muidenkin elämää. Siis silloin kun aidosti hymyilen. Mulla on ikäisekseni ja kolme kertaa synnyttäneeksi naiseksi kiinteä ja muodokas vartalo. Olen kotonani itsessäni. Kiitos Marjaana, tästä tuli hyvä olo. Minä olen kaunis. Surullinen, mutta kaunis :)